tiistai 27. syyskuuta 2016

Voimanostajan ruokavalio

Moni on kysynyt minulta voimanoston aloittamisen myötä ruokavaliostani. Ihmisiä kiinnostaa yleisesti syönkö jonkun tietyn ruokavalion mukaan / onko minulla tarkka ruokavalio, voinko syödä herkkuja jne.

Olen yllättynyt kysymyksistä siinä mielessä, etten ole itse asiaa mitenkään erityisemmin ajatellut. :D Kun aloitin lajin mietin lähinnä, kuinka treenini tulevat muuttumaan.


Voimanostossa ei vaadita samalla tavalla tiukkaa ruokavaliota, kuin esimerkiksi keholajeissa (fitness, kehonrakennus..), joissa ruokavalio on todella keskeinen osa lajia. Voimanostossa suurin focus on treeneissä.

Tottakai ruokavaliolla tuetaan kehitystä samalla tavalla kuin missä tahansa muussakin urheilulajissa. Oleellista on huolehtia muun muassa riittävästä energiansaannista. Riittämätön energiansaanti vaikuttaa negatiivisesti kehittymiseen, jaksamiseen sekä treeneistä palautumiseen, mikä tietysti vaikuttaa tuloksiin ainakin pidemmällä aikavälillä. Myös yksittäiset treenit usein kärsivät energiavajeesta.

Itse kiinnitän jonkin verran huomiota myös ruokavalioni makrojakaumiin (=proteiinien, hiilihydraattien ja rasvojen suhteeseen), vaikkei se lajin kannalta ole mitenkään välttämätöntä tai edes oleellista. En oikeastaan mieti niitä niinkään lajin kannalta, vaan enemmänkin yleisen hyvinvoinnin, jaksamisen sekä kehonkoostumuksen kannalta. Tässä asiassa on varmasti paljon eroa lajissa kilpailevien välillä.. Toiset syövät mitä mieleen tulee ja toiset miettivät syömisiään enemmän.

Itselleni on tärkeää, että ruokavaliooni kuuluu paljon kasviksia, reilusti marjoja ja hedelmiä, hyviä rasvanlähteitä, laadukasta proteiinia ja sopivasti hiilihydraatteja. Pyrin pitämään ateriarytmin säännöllisenä, syödä jokaisella aterialla kasviksia sekä jotain proteiinipitoista, juomaan paljon vettä ja välttämään ylimääräistä sokeria. Haluan syödä puhdasta ja ravinnerikasta ruokaa. Käytännössä ruokavalioni ei siis poikkea millään tavalla perus terveellisestä ruokavaliosta! :)


Voimanosto on painoluokkalaji, joten ruokavalion merkitys korostuu (ainakin omalla kohdallani) lähinnä kilpailuiden lähentyessä. Painoni kilpailukauden ulkopuolella on 58-59kg luokkaa, mutta kilpailen kuitenkin 57kg sarjassa. Tästä syystä minun täytyy tehdä pieniä viilauksia ruokavaliooni, kun kilpailut lähestyvät, jotta painoni laskee punnitukseen mennessä alle 57kg. Punnitus on vain muutama tunti ennen kilpailun alkua, joten suurta painonpudotusta ruokavalion ja nesteen avulla ei ole järkeä lähteä tekemään, ettei suorituskyky pääse laskemaan. Painoa ei myöskään ole järkeä lähteä pudottamaan useita viikkoja ennen kilpailua, sillä (niin kuin mainitsin) energiavajeessa treenit kärsivät helposti. Omalla kohdallani kevennän ruokavaliotani aikaisintaan viikkoa ennen kilpailuita - kun raskaimmat treenit ovat takanapäin - ja silloinkin vain hiukan hiilihydraateista ja kaikesta ns. "ylimääräisestä" karsien. Parin kilon pudotus on helppo tehdä, kun vain hiukan pelailee fiksusti hiilihydraattien ja nesteen kanssa.

Kaiken kaikkiaan voimanostajan ruokavalio ei eroa juurikaan perus salitreenaajan ruokavaliosta. Muutoksia tehdään silloin, kun halutaan esimerkiksi siirtyä isompaan painoluokkaan, nostaa painoa oman painoluokkansa rajoissa tai vaihtoehtoisesti pudottaa painoa sopiakseen pienempään painoluokkaan, jolloin ruokavalion avulla voidaan koittaa saada massaa lisää tai vaihtoehtoisesti rasvaprosenttia pienennettyä. Riittävällä proteiinin saannilla turvataan lihasten säilyminen painonpudotuksen yhteydessä sekä tuetaan lihaskasvua sitä tavoiteltaessa.


Lauantaina minulla olisikin edessä seuraavat kilpailut ja tarkoituksena olisi pystyä syödä tällä kertaa aamupala ennen punnitusta! Viimeksi menin punnitukseen ilman aamupalaa (ihan varmuuden vuoksi) ja humpsahdin painoluokkaani kevyesti. Nyt kilpailut alkavat kuitenkin vasta klo 13, minkä vuoksi punnitus on väistämättä aamiaisen jälkeen. :D Katsotaan kuinka käy.. Pitäkäähän mulle peukkuja!!

♥:lla Teresa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti