perjantai 30. joulukuuta 2016

HIGHLIGHTS OF 2016

Vuosi 2016 on ollut monella tapaa merkityksellinen minulle. Moni asia on muuttunut, mutta myös paljon on pysynyt ennallaan. Muutto uudelle paikkakunnalle, siirtyminen kokopäiväisesti työelämään ja uusi harrastus ovat olleet isoja muutoksia tänä vuonna, mutta ne kaikkein tärkeimmät ovat säilyneet - rakkaat ystävät, perhe ja poikaystävä. Vaikka hetkessä eläminen on tärkeää, näin vuoden vaihtuessa on mukava pysähtyä miettimään, mitä kaikkea hienoa vuosi on tuonut tullessaan.. Keräsin tähän postaukseen vuoden kohokohtia, ja voi vitsi tässä onkin ehtinyt tapahtua paljon! Tässä joitain kivoja juttuja vuoden varrelta. ♥



♥ Vuosi 2016 oli ensimmäinen vuosi, jonka asuin Jyväskylässä. Muutin valmistumiseni jälkeen vuosi sitten joulukuussa Tampereelta Jyväskylään, ja olen kyllä viihtynyt loistavasti! Olen kiitollinen siitä, kuinka hyvin minut on otettu vastaan ja kuinka hyviä ystäviä olen vuoden aikana Jyväskylästä saanut.. Ootte kaikki huippuja! ♥

♥ Vuosi 2016 oli myös ensimmäinen vuoteni, kun olen ollut ainoastaan työelämässä opiskeluiden sijaan. Opiskeluiden ohella olen toki tehnyt töitä jo useiden vuosien ajan. Kevään ajan ohjailin ryhmäliikuntaa Jyväskylän yliopistolla sekä kuntokeskus Positivella, jonka jälkeen huhtikuussa sain vakkaripaikan Elixialta Personal Trainerina - ja vitsi voin vaan sanoa että tykkään!! Koen itseni onnekkaaksi, kun saan tehdä oman alani töitä - ja ennen kaikkea - työtä, josta todella pidän.



♥ Viidentoista vuoden tanssiharrastuksen lopettamisen jälkeen kaipailin pitkään uutta, tavoitteellisempaa harrastusta.. Treenasin kuntosalilla ja kävin silloin tällöin ryhmäliikuntatunneilla ja liikuin toki koulussa paljon liikuntaneuvojaksi opiskellessani, mutta kaipasin jotain enemmän. Selkeitä tavoitteita ja motivoivaa tekemistä. Tammikuussa päätin aloittaa uuden lajin, kirjoitin antidopingsopimuksen, ostin kilpailulisenssin vuodelle 2016 ja aloitin klassisen voimanoston!

Kilpailin vuonna 2016 kolme kertaa SVNL alaisissa klassisissa voimanostokilpailuissa. Kaksi kertaa pienemmissä kansallisissa kilpailuissa ja kerran nuorten SM-kilpailuissa, joissa sijoituin kolmanneksi!!

♥ Vuoden aikana paransin tuloksiani seuraavasti: kyykky (107,5kg - 132,5kg) +25kg, penkkipunnerrus (45kg - 57,5kg) +12,5kg ja maastaveto (100kg - 120kg) +20kg!



♥ Vuosi 2016 oli myös ensimmäinen täysinäinen blogivuoteni! Syksyllä minulla on ollut aika monta rautaa tulessa, ja aikaa blogin päivittelyyn on ollut välillä haastavaa löytää.. Olen kuitenkin tyytyväinen, että olen ehtinyt päivitellä blogiani noin kerran viikossa ja pyrkinyt ennen kaikkea panostamaan blogini sisältöön sekä ulkoasuun (mielenkiintoisiin aiheisiin, isoihin laadukkaisiin kuviin jne.) vaikka postauksia olisikin tullut hiukan harvemmin kuin keväällä ja kesällä - ja näissä olen mielestäni onnistunut!

Kesällä minut valittiin myös mukaan Elixian blogitiimiin, joten syksyn ajan olen kirjoitellut juttuja myös Elixian uuteen blogiportaaliin. Ensi vuonna tulen ottamaan aikaa vielä enemmän tähän työhön, sillä alan tekemään sitä Personal Trainer työni ohessa - palkallisena ammattibloggaajana! (..Kai tämän sai jo julkistaa, vitsi oon innoissani!! Työsopimus pitäisi olla matkalla Ruotsista - sen kirjoittamisen jälkeen tämä on viimein virallista!) Kuitenkin myös tämä blogi tulee pysymään aktiivisena, keskittyen enemmän rentoon lifestyle meininkiin, aiheiden pyörien kuitenkin tuttuun tapaan hyvinvoinnin, ravinnon ja urheilun ympärillä. :)


Käy lukemassa mun ja muiden Elixian bloggaajien inspiroivia juttuja täällä!

Kesällä vietin paljon aikaa ystävieni kanssa. Mieleeni jäi erityisesti alkukesän Juurikkasaaren reissu ihanan uuden ystäväni kanssa, jolloin iltaan kuului niin veneellä viinin juontia auringonlaskussa, paljon valokuvia, monta tuntia tanssimista sekä ennen kaikkea paljon hymyä ja naurua. Toinen mieleenpainuva tapahtuma oli extempore reissu Seinäjoelle Provinssiin, jolloin sain viettää aikaa parhaan ystäväni sekä muiden huippu tyyppien kanssa!

♥ Lisäksi vuoteen 2016 on kuulunut mökkeilyä (Juhannus!♥), pikkujouluja, tupareita, kahvitteluita, ryhmäliikunnan ohjaamista, kesätreenejä ulkona, paljon leipomista ja uusien reseptien kokeilua, Jyväskylän kaupunkiin tutustumista, valokuvausta, treeneihin ja ravitsemukseen liittyvien kirjojen lukemista, pokemonien metsästystä, punaisen tukan värjäämistä, motivaatiovideoiden katsomista, karaokea, synttäreitä, joogaa, köysipuistossa kiipeilyä... Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin!



Kaiken kaikkiaan on pakko todeta, että on kyllä ihan huippu vuosi takanapäin!! ♥ En malta odottaa, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan.. Iso kiitos kaikille, jotka ootte olleet osana mun huikeeta vuotta 2016!!

♥:lla Teresa

Ps. Isot kiitokset myös Antti Parkkiselle uudesta kansikuvasta!

tiistai 20. joulukuuta 2016

TREENIPÄIVÄKIRJA

Ensimmäisistä voimanoston SM-kilpailuistani on jo KUUKAUSI (miten tää aika menee niin nopeesti?!) ja tällä hetkellä treenimotivaationi on huipussaan! Vaikka olenkin tyytyväinen tuloksiin sekä sijoitukseeni, haluan ehdottomasti olla ensi vuonna entistä parempi, eli toisin sanoen entistä VAHVEMPI!!

Viikon verran kropalla meni palautua kilpailupäivästä ja ensimmäisen viikon käytinkin puhtaasti kehonhuoltoon. Voin rehellisesti sanoa, että venyttelin kilpailuiden jälkeisellä viikolla joka päivä! Lisäksi kävin tekemässä yhden kevyen treenin, jolloin kroppa oli selvästi vielä todella tukossa - kertoen hermoston ja lihaksiston vielä palautumattomasta tilasta. Reilun viikon päästä tein ensimmäiset "kunnon treenit", ja voin kertoa, ettei tarvinnut kauaa salilla huhkia, kunnes olin jo aivan lopussa.. :D Perusvoimatreeni eroavat niin paljon maksimivoimatreeneistä, että kroppa oli todella vastaanottavainen, jonka vuoksi jalkani tärisivät jo ensimmäisten kyykkysarjojen jälkeen..

Ensimmäisen kunnon treeniviikon treenit tuntuivat vielä hiukan tahmeilta, mutta pikkuhiljaa treenit ovat alkaneet kulkea. Selvästi heikko kohtani on tällä hetkellä hapenottokyky, jonka vuoksi kymmenen toistoa kyykyssä tuntuu siltä, kuin olisin juossut sata metriä täysillä.. :D Ehkäpä sekin tuossa paranee pikkuhiljaa, kun puskee pidempää toistomäärää treeneissä!


TREENIPÄIVÄKIRJA SM-KILPAILUIDEN JÄLKEEN (28.11.-11.12.2016)
(Suluissa pääliikkeet, kaikkia apuliikkeitä en kirjoitellut ylös!)

MA: JALAT / PAKARAT / KESKIVARTALO
(Kyykky 3x10x75kg, SJMV 3x10x60kg, dragon flag 3x8..)

TI: SELKÄ / HAUIKSET
(Leuanvetoja 5+4+3+2+1, kulmasoutu 5x10x40kg, TRX-soutu 3x12, hauiskääntö kulmatangolla..)

KE: RINTA / OLKAPÄÄT / OJENTAJAT
(Penkki 3x10x35kg, käsipainopenkki 3x10x10kg, viparit taljassa sivulle + levypainolla eteen, takaolkäpäät ristikkäistaljassa, ojentajapunnerrus..)

TO: JALAT / PAKARAT / SELÄN OJENTAJALIHAKSET
(Maastaveto 3x8x75kg, mave boksilta 3x5x85kg, etukyykky 3x10x50kg, SJMV 3x10x60kg..)

PE: SELKÄ / HAUIKSET / OJENTAJAT / OLKAPÄÄT
(Leuanvedot ohuella kuminauhalla 3x8, penkki kapealla otteella 3x10x30kg, kulmasoutu 5x10x42,5kg, pystypunnerrus 3x15x20kg..)

LA: LEPO

SU: LEPO


MA: JALAT / PAKARAT / KESKIVARTALO
(Kyykky 3x10x80kg, SJMV 3x10x65kg, yhden jalan prässi + loitonnukset supersarjana, dragon flag + vatsajoustot selkäpenkissä..)

TI: YLÄKROPPA
(Leuanvedot 5x4, penkkipunnerrus 4x10x37,5kg, kulmasoutu 5x10x45kg, pystypunnerrus 3x10x25kg, hauiskääntö + ranskalainen punnerrus kulmatangolla supersarjana 3x10-12, takaolkapäät supersarjana taljassa + käsipainoilla 3x8-12)

KE: LEPO

TO: JALAT / PAKARAT / SELÄN OJENTAJALIHAKSET
(Maastaveto 3x10x80kg + boksilta 3x5x90kg, etukyykky 3x8x52,5kg..)

PE: LEPO

LA: RINTA, OLKAPÄÄT
(Penkki 3x10x40kg + 1x13x40kg + 1x9x40kg, pystypunnerrus 3x max x20kg..)

SU: JALAT, PAKARAT, VATSA
(Kyykyssä nousu 100kg + 3x10x85kg, SJMV 3x10x70kg, vatsoja..)

Tavoitteenani on tällä hetkellä saada hiukan lihasmassaa (erityisesti ylävartaloon), jonka lisäksi tietysti nostetaan voimatasoja kohti ensi vuoden skaboja. Vaikka onkin ollut mukavaa treenata perusvoimaa vaihtelun vuoksi, ei mikään vedä vertoja maksimivoimatreeneille.. Kyllä ne lyhyemmät sarjat vain vievät voiton tämmöiseltä hikoilulta ja hengästymiseltä! :D

♥:lla Teresa

(Kuvat: Antti Parkkinen)

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

TOP 5 Joululahjat treenaajalle

Joko sielä ruudun toisella puolella on kaikki joululahjat ostettuna läheisille? Itselläni alkaa olla lahjat kasassa, kunhan saan vielä nettikaupasta tilaamani lahjan kotiin sekä ehdin käydä ostamassa muutaman viimeisen osan lahjoihini - sitten vain pakettiin ja joulua odottelemaan! Jotenkin se joulu aina yllättää - juurihan vasta oli yli kuukausi jouluun, mutta nyt se kolkuttelee jo ihan oven takana.. No, onneksi on vielä reilu viikko aikaa lahjojen viimeistelyyn!
Ajattelin jakaa kaikille (muillekin) mattimyöhäisille omat lahjavinkkini! Nämä lahjavinkit sopivat erityisesti treenaajille ja hyvinvoinnistaan huolehtiville - ja miksei toki muillekin. Pistä ideat talteen, jos puolisosi, lapsesi, vanhempasi tai ystäväsi on vielä lahjaa vailla - näistä lahjoista treenaaja pitää varmasti! ♥
1. Aktiivisuusranneke / sykemittari
Tämä lahja kelpaisi minullekin! Hiukan tyyriimpi, mutta aktiiviliikkujalle varma lahjavalinta. Nykyään samasta laitteesta saattaa löytyä pelkän sykkeen seurannan lisäksi monia muitakin toimintoja. Moni laite on myös mahdollista yhdistää tietokoneeseen, jolloin päivän aktiivisuustasoa pystyy kätevästi tarkastella halutessaan jälkikäteen. Hyvien ominaisuuksien lisäksi laitteet ovat nykyään todella tyylikkäitä - toisin kuin oma useita vuosia vanha sykemittarini, joka ei loista sitten ulkonäöllään sen enempää kuin toiminnoillaankaan. Vieläköhän ehtisi kirjoittaa kirjeen joulupukille? ;)
2. Kompressiosäärystimet
Suhteellisen edullinen, mutta todella hyödyllinen ostos! Erityisesti juoksua tai ryhmäliikuntaa harrastaville toimiva varuste. Itselläni oli muutamia vuosia sitten ongelmia penikoiden kanssa, jolloin pahimmillaan kivut olivat niin kovat, että seisominen sattui.. Yhdeksi isoimmaksi avuksi (monien kokeiluiden jälkeen) koin juuri kompressiosäärystimet! Säärystimiä löytyy monissa eri väreissä ja ne toimivat kivana asusteena, vaikkei mitään ongelmia säärien alueella olisikaan. 
Vaikka penikat eivät ole oireilleet enää pitkään aikaan, ovat kompressiosäärystimet edelleen aktiivisesti käytössä. Pinkki on ehdottomasti mun suosikkiväri!
3. Treeni- / hyvinvointi- / ravitsemuskirjat
Itse tykkään todella paljon oppia uutta lukemalla, ja tieto myös motivoi minua kokeilemaan uusia juttuja niin treeneissä kuin ruokavaliossakin. Mitä enemmän tiedän, sen motivoituneempi olen. Tässä muutamia inspiroivia kirjoja, joita suosittelen myös muiden tiedonjanoisten joululahjoiksi!
♥ Kaisa Jaakkola - Hormonidieetti
♥ Juha Hulmi - Lihastohtori
♥ Mark Rippetoe - Strong enough?
♥ Frédéric Delavier - Lihaskuntoharjoittelu ja venyttely (toiminnallinen anatomia)
♥ Olli Ilander - Liikuntaravitemus
♥ Timo Haikarainen - Lihaskasvu ja rasvanpoltto  
4. Itsetehty raakasuklaa / granola / muu terveellinen herkku
Itse valmistin viime vuonna äidilleni terveellistä, mutta ihanan rapeaa granolaa, joka sisälsi muistaakseni (muun muassa) kaurahiutaleita, pähkinöitä, manteleita, kookoshiutaleita, siemeniä sekä hiukan kuivattuja hedelmiä. (Valmistus: Kaikki aineet sekoitetaan yhteen, lisätään joukkoon hiukan oliiviöljyä sekä hunajaa ja levitetään uunipellille - paistetaan n. 10min / 175 astetta, jotta ainekset hiukan ruskistuvat - nostetaan kauniiseen lasipurkkiin ja pistetään pakettiin! Kylkeen voi laittaa tarjoiluehdotuksia: nauti jogurtin, rahkan, puuron tai smoothien kanssa!). Itsetehdyt lahjat piristävät varmasti ketä tahansa - eikä pienet leipomukset vie edes kauaa aikaa valmistaa!
Itsetehtyä granolaa / mysliä äidille ♥
5. Lahjakortti treenivaateliikkeeseen
Treenivaatteiden ostaminen voi olla haastavaa - minkä värinen, kokoinen ja näköinen pitäisi olla, jotta se miellyttää varmasti lahjan saajaa? Varmin valinta on ostaa lahjakortti saajan suosikki urheilukauppaan, jolloin hän pääsee valitsemaan itse mieleisensä asusteen tai muun urheilutarvikkeen! 
Napatkaahan tästä viime hetken ideat talteen, jos lahjoja on vielä ostamatta!
Ihanaa joulun odotusta kaikille! ♥
♥:lla Teresa
Ps. Äitille ja iskälle terveisiä: Tässä ei ollut oma lahjatoivelistani. :D Mutta jos kuitenkin klikkasitte tämän postauksen auki siinä toivossa, että löytäisitte täältä mun lahjatoiveita, niin kerron teille pari toivettani: yhdessäoloa, kuulumisten vaihtoa ja hyvää ruokaa, kun saavun kotiin joulun aikaan. ♥
(Ja jos nyt edelleen mietitte, että mitä ihmettä haluan lahjaksi, niin voisin ilahtua esimerkiksi yhdestä näistä: päivittäiset kosmetiikkajutut, kuten kasvovoiteet, kuivashampoot, hajuvedet yms., tuosta Timo Haikaraisen uudesta kirjasta, jonka mainitsin ylempänä, superfoodit ja leivontatarvikkeet, uudet tyynyt, käsipyyhkeet tai joogamatto.♥)

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Keventäjän keittoreseptit (G, M)

Keitot eivät ole koskaan kuuluneet suosikkiruokiini - kunnes löysin herkulliset kasvissosekeitot! Kasvissosekeittoja on super helppo tehdä ja ruokaa saa tehtyä useammalle henkilölle ja/tai useammaksi päiväksi helposti yhdellä valmistuskerralla. Lisäksi niihin saa upotettua ison määrän hyvää tekeviä kasviksia - täyttää siis aika kivasti hyvän arkiruoan kriteerit: helppoa, hyvää ja terveellistä!

Itse teen keittoja usein sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Pyrin kuitenkin yhdistelemään saman värisiä/neutraaleja kasviksia yhteen keittoon, jotta keitot miellyttävät makuhermojen lisäksi myös silmää (epämääräisen ruskean sijaan).


Itselleni uppoaisi keitto vaikka pelkistä kasviksista soseutettuna (kannattaa oikeesti kokeilla!), mutta olen monesti lisännyt muutaman lusikallisen kookosmaitoa keittojeni sekaan, joka tuo kivasti "kermaisuutta" ja omaa pientä makuvivahdettaan keittoon. Itse en muuten käytä kermaa/voita yms. keittojen teossa, vaan annan kaiken tilan kasviksille. ;) Kokeile sinäkin!

Kokosin alle muutamia suosikkikeittoreseptejäni viime ajoilta.. Laittakaahan kokeiluun!

Punajuuri-porkkanakeitto (2-3 annosta)

3 Isoa punajuurta
4 Keskikokoista porkkanaa
1/3 Bataattia
1/3 Myskikurpitsaa



Lämmin myskikurpitsakeitto (3-4 annosta)

Puolikas myskikurpitsa
Puolikas bataatti
450g Kukkakaalia 
2 Suippopaprikaa
1 Porkkana




Puhdistava kesäkurpitsa-kaalikeitto (2-3 annosta)

1 Kokonainen kesäkurpitsa
450g Kukkakaalia (itse käytin pakaste)
Pieni kourallinen tuoretta pinaattia
1-2 lehtikaalin lehteä
100g Parsakaalia


Valmistus: Pese / kuori kasvikset ja vihannekset, pilko ne kuutioiksi ja nostele kattilaan. Lisää joukkoon 4-6dl vettä (riippuen siitä, kuinka paksua keittoa haluat) sekä kasvisliemikuutio. Keitä vihannekset kypsiksi ja soseuta lopuksi sauvasekoittimella tai blenderillä (lisää halutessasi pari lusikallista kookosmaitoa lopuksi joukkoon ja sekoita vielä hiukan). 

Mausta mielesi mukaan esimerkiksi chilillä, grillimausteella, paprikajauheella ja valkosipulijauheella, sekä lisää hiukan laadukasta suolaa ja herkuksi hieman herbamarea. Syö sellaisenaan tai lisää päälliseksi esimerkiksi kanaa, raejuustoa tai siemeniä. Myös jauheliha sekä lohi toimivat hyvin keittojen kanssa. 

Asettele kauniisti ja nauti lämpimänä. ♥

Psst! Kaupoista löytyy nykyään myös vihanneskeittimiä, jolla sosekeittojen teko on aivan super helppoa! En ole ikinä tajunnut, miksi ihmiset ostavat riisikeittimiä, kananmunankeittimiä jne, mutta pakko sanoa, että tämä on niin kätevä, etten varmaan ilman enää pärjäisi, heh. (Kiitos tästä kuuluu poikaystäväni vanhemmille!) Keittimeen pilkotaan vaan kasvikset valmiiksi (+lisätään vesi ja halutessaan kasvisliemikuutio), jonka jälkeen 20 minuutissa kone keittää ja soseuttaa kasvikset valmiiksi keitoksi. Kuinka helppoa!

Ihanaa joulun odotusta kaikille, nauttikaahan lumesta, talvesta sekä lämpimistä, kevyistä mutta herkullisista keitoista! ♥

♥:lla Teresa

tiistai 22. marraskuuta 2016

KLASSISEN VOIMANOSTON SM-KILPAILUT 2016




Sunnuntaina 20.11.2016 kilpailin ensimmäistä kertaa klassisen voimanoston nuorten SM-kilpailuissa! Matkustin Siuntion Kylpylähotelliin jo edellisenä päivänä, sillä oman sarjani punnitus (N23) alkoi jo seitsemältä aamulla Järnefeltin koululla Virkkalassa. Matkustuspäivä meni jo aika jännittävissä tunnelmissa ja samoin kilpailupäivänä kroppa kyllä teki selväksi, että kohta lähtee! :D

Kilpailu alkoi yhdeksältä ja kesti kolmisen tuntia. Huoltajana ja tsempparina toimi poikaystäväni, joka itsekin kilpaili samana päivänä M23 sarjassa! En kyllä tiedä, miten olisin pärjännyt ilman häntä, tuki tuli todella tarpeeseen kilpailupäivänä! ♥ Lisäksi äitini tuli siskonsa kanssa kannustamaan minua paikan päälle katsomon puolelle, jee! ♥

Kaiken kaikkiaan kilpailupäivä meni todella hyvin! Fiilis oli jännityksestä huolimatta hyvä ja kroppa tuntui valmiilta päivän koitokseen. Aamupala ei punnituksen jälkeen tahtonut maistua, vaikka normaalisti ruokahaluni onkin todella hyvä.. :D Nestettä kuitenkin tankkasin ennen kilpailua hyvin ja koitin syödä pieniä välipaloja (kuten banaania) myös kilpailun ohessa, jotta energiatasot pysyisivät korkealla kilpailun loppuun saakka.


Tuloksiin olen tyytyväinen, vaikka parantamisen varaa vielä jäikin! Kaikissa liikkeissä tein kuitenkin omat kilpailuennätykseni! :) Kyykyssä ja penkissä tulos parani +2,5kg ja maastavedossa +10kg viime kilpailuista, jolloin yhteistulokseni nousi yhteensä +15kg! Tämän kilpailun tulokset olivat siis seuraavat:

Kyykky: 127,5kg
Penkkipunnerrus: 57,5kg
Maastaveto: 120kg
Yht: 305kg!

Kyykky on aina ollu vahvin liikkeeni, ja lämmitellessä tekeminen tuntui hyvältä. Syystä tai toisesta kilpailulavalla rauta kuitenkin tuntui todella raskaalta.. Aloitusnosto 120kg tuli ylös juuri ja juuri (tai ainakin tuntui siltä) vaikka se nousikin "kevyesti" lämmittelyssä. Tässä kohtaa vielä unohdin, että seuraava paino pitää ilmoittaa minuutin kuluessa edellisestä nostosta ja koska myöhästyin tästä ajasta, minulle tehtiin automaattinosto +2,5kg.. Jouduin siis nostamaan toisella nostolla 122,5kg vaikka olisin halunnut enemmän. :D Ei siis mennyt ihan putkeen.. Tämäkin paino tuntui aika raskaalta, mutta tuli ylös asti hyväksytysti. Viimeisenä päätin ottaa 127,5kg edellisten heikohkojen nostojen perusteella, mikä tulikin ylös kevyesti! En tiedä, mitä noiden kahden ensimmäisen noston jälkeen tapahtui, mutta jostain syystä sain itsevarmuutta viimeiseen nostoon ja se näkyikin suorituksessa. Suomenennätyksen rikkominen jäi kuitenkin toiseen kertaan. :D


Penkkipunnerrus kulki paremmin kuin olin osannut odottaa! Aloitin varmuuden vuoksi helposta 50kg nostosta, joka tuli videon perusteella yhtä nopeasti ylös kuin tankoa olisi nostanut.. Seuraavaksi nosto viiteenkymmeneen viiteen kiloon ja viimeisellä kokeilin ennätystäni eli 57,5kg, mikä nousi helposti ylös! Vihdoin voin sanoa nostavani oman painoni penkistä, sillä kilpailupainoni oli "vain" 56,22kg. ;) 60kg onkin seuraava tavoite, ja viimeisen kisanoston perusteella se ei pitäisi olla enää kaukana, jes!

Maastavetoa kohtaan mulla ei ollut oikeastaan minkäänlaisia odotuksia, kunhan tulos tulisi. Sain kuitenkin "salaa" toivomani 120kg (jonka olin nostanut treeneissä jo 3-4 kertaa.. :D) ylös, mikä jäi vielä JVK:n kansallisissa kilpailuissa saamatta! Viimeisellä koitin nostaa tulosta vielä +5kg, mutta lopulta 120kg jäi parhaaksi tulokseksi.

Näillä tuloksilla yhteistuloksekseni tuli siis 305kg eli sain vihdoin 300kg rajan rikki!!


Voimanostossa yhteistulos ratkaisee voittajan ja näillä tuloksilla tulin kolmanneksi! Sain siis pronssimitalin kotiin vietäväksi, enkä voisi olla enempää tyytyväisempi tulokseen!!

Ja pakko sanoa, etten kyllä huonoille kilpailijoille hävinnyt.. Ensimmäiset sijoitukset menivät nimittäin myös kansainvälisissä kilpailuissa menestyneille kilpailijoille! Sarjani voittaja Satu Pylväs voitti muun muassa vuonna 2015 klassisen voimanoston MM-kultaa ja samoin toiseksi tulleella Krista Määtältä löytyy takataskusta jo MM-kultamitali vuodelta 2013. Lisäksi molemmilta löytyy paljon muita hienoja saavutuksia voimanostouran varrelta. Oma kilpailu-urani on vasta alkutaipaleella, joten ehkä tällä tuloksella on syytä hymyyn! :) Isot onnittelut kuitenkin Satulle ja Kristalle huikeista suorituksista!!

Miten olis seuraavalla kerralla kengät palkintokorokkeelle jalkaan? :D

Tuntuu ehkä hiukan oudolta, kun kilpailu on vihdoin takanapäin.. Vaikka arkeni on paljon muutakin kuin treenaamista, olen vuoden ajan kuitenkin tähdännyt tähän pisteeseen. Seuraava vuosi onkin viimeinen kilpailuvuoteni nuorten sarjassa! Silloin tarkoituksena olisi kuitenkin kilpailla sekä junioreiden SM-kilpailuissa että avoimen sarjan SM-kilpailuissa. Mutta katsotaan, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan! :)

Hyvillä fiiliksillä jatketaan siis treenaamista kohti kirkkaampia mitaleita!!

Ps. Videomateriaalia kilpailuista löydät mun instagramista nimimerkillä ttteresaa! Sieltä löytyy myös muita treenivideoita, saa seurata vapaasti! :)

♥:lla Teresa

Psst! Jos aihe kiinnostaa, lue myös nämä:




tiistai 15. marraskuuta 2016

3 Things about me


Jonkin aikaa sitten blogeissa pyöri "3 ASIAA" -haaste. Aloitin kirjoittamaan tätä postausta jo ensimmäisiä haasteita lukiessani, mutta syystä tai toisesta tämä unohtui tuonne muiden postausten joukkoon.. :D Halusin kuitenkin vielä tulla jakamaan tämän, sillä mielestäni muidenkin kirjoittelemia haasteita oli hauska lukea. Päivitin siis vastaukseni vielä tähän hetkeen ja tässäpä nämä siis ovat! Jos et ole vielä toteuttanut haastetta omalla kohdallasi, nappaa tästä otsikot talteen ja päivitä blogisi omilla vastauksillasi!

3 asiaa, joista pidän…

- Pitkistä yöunista - Parasta!
- Kyykkytreeneistä (Of course)
- Rennoista koti-illoista, kesästä, tanssimisesta, hyvästä ruoasta... 
Aika monesta asiasta, nämä nyt tulivat ensimmäisenä mieleen!

3 asiaa, joista en pidä…
- Kiireestä ja stressistä
- Oliiveista (joskus koitin maistaa pitkän ajan jälkeen - oli yhtä kamalaa kuin muistelinkin! :D)
- Tiskaamisesta ja lattiakaivon tyhjennyksestä (hyi!)

3 asiaa, joita tein viikonloppuna…
- Tein viimeisen raskaamman treenin ennen SM-kilpailuita
- Kävin kahvittelemassa ihanan ystäväni kanssa liian pitkän tauon jälkeen
- Kävin kaupungilla toteamassa, että kaikki kaupat ovat kiinni isänpäivänä (olisihan se pitänyt arvata)

3 asiaa, jotka osaan…
- Tehdä puolivoltin ja seisoa päälläni
- Soittaa poikkihuilua (ainakin osasin vielä kun viimeksi kokeilin :D)
- Nimetä suurimmat kehon lihakset ja luut latinaksi

3 asiaa, joita en osaa…

- Tehdä isoja päätöksiä nopeasti
- Tehdä hienoja lettikampauksia (joskus olin hyväkin!)
- Tehdä montaa asiaa yhtä aikaa (Olisin varmasti paljon tehokkaampi, jos malttaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.. Anyone else?)


3 asiaa, jotka haluaisin osata…
- Puhua sujuvasti eri kieliä
- Rentoutua ja ottaa omaa aikaa enemmän (miks tää on niin vaikeeta??)
- Seistä käsilläni

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä…

- Tehdä mainoksia tammikuussa alkavia pienryhmävalmennuksia varten
- Ostaa joululahjoja sekä joulukoristeita (kivaa tekemistä, kun vaan löytyisi aikaa!)
- Venytellä paljon sekä pudottaa painoa kisoja varten

3 asiaa, joista stressaan…

- Tekemättömistä töistä
- Liian nopeasti tulevista deadlineista
- Vähän kaikesta turhasta :D

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan…

- Päiväunet
- Venyttely ja jooga
- Kullan kainaloon käpertyminen


3 asiaa, joista puhun usein…

- Treenaamisesta
- Ruoasta
- Töistä
(Aika yllättävää.. :D)

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle…

- Mustat treenitrikoot (toimii aina ja kaikkialla!)
- Villasukat ja kollarit
- Poikaystävän hupparit, neuleet ja muut (lämpimät) paidat

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia…

- Uudet treeni- / työkengät (tilattu!)
- Uuden kameran, joka olisi helposti mukaan otettava (järjestelmäkameraa ei aina jaksa kantaa mukana..), laadukas ja sillä saisi otettua myös videokuvaa
- Uuden petauspatjan sekä muhkeat tyynyt ♥

3 asiaa, joita pelkään…

- Läheisten menettämistä
- Vakavasti sairastumista tai loukkaantumista
- Yksin pimeässä olemista 
(Koska mistä sitä koskaan voi tietää, mitä löytyy sängyn alta tai suihkuverhon takaa?)

3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa…

- Hyvää sijoitusta sekä uutta suomenennätystulosta tulevissa SM-kilpailuissa
- Saada blogata ammatikseni päätyöni ohessa (tästä saattaa oikeesti tulla mahdollista, jee!)
- Saada uuden asunnon lähempää keskustaa sekä työpakkaani, jolloin pyörällä kulkeminen (erityisesti talviaikaan) helpottuisi kummasti!

♥:lla Teresa



(Kuvat: Katja)

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Maailman helpoimmat (ja herkullisimmat!) proteiinikeksit! ♥



Oletko keksien ystävä? Haluatko kuitenkin pitää kiinni linjoistasi ja syödä terveellisesti? Pidätkö helpoista resepteistä ja nopeasti valmistuvista herkuista? Jos vastasit edellisiin kysymyksiin KYLLÄ, tämä postaus on JUURI SINULLE! ♥

Minun on pitänyt todella pitkään kokeilla tätä "reseptiä", ja eilen otin tämän vihdoin testiin.. Ja voihan veljet, kun näistä tulikin hyviä! Lopputulos ylitti jopa suhteellisen korkeat odotukseni - ja se jos joku on aika paljon!

Eli kyseessä ovat siis Quest Bar -proteiinikeksit!

Proteiinipatukoista yleisesti: Monet proteiinipatukat (lue: suurin osa) sisältävät runsaasti sokeria, jopa 20g/100g. En pidä tämmöisiä patukoita mitenkään terveellisenä vaihtoehtona. On kuitenkin muutamia proteiinipatukoita, joiden sisältö on hiukan fiksumpaa tavaraa, ja Quest Bar -patukat ovat yhtiä niistä. Yksi patukka sisältää sokeria alle 1 gramman (1g/100g), mutta kuitenkin reilusti kuitua (24g/100g) ja proteiinia (33g/100g). Lisäksi patukat maistuvat ihan super hyviltä!

Sen lisäksi, että patukat ovat ihan loistava (terveellinen ja herkullinen) välipala, saa niistä taiottua ihanan rapeita herkkukeksejä! Kokeile ja ihastu!

Quest Bar -proteiinikeksit (G)

Pilko valitsemasi Quest Bar -patukka neljään osaan (itse käytin Mint Chocolate Chunk ja S'mores makuja, toimii!). Lämmitä paloja 10-15 sekuntia mikrossa (tarkkaile koko ajan!), jotta massa hieman pehmenee. Pyörittele paloista palloja ja litistä ne uunipellille leivinpaperin päälle pyöreiksi kekseiksi. Paista uunissa 8-10 minuuttia. Anna hiukan jäähtyä ja NAUTI! ♥

Muistathan kuitenkin, että monipuolinen ravinto on terveellisen ruokavalion pohja, eikä aterioita kannata alkaa päivittäin korvailemaan erilaisilla patukoilla. Silloin tällöin patukka toimii hyvin välipalana ja niinkuin itselläni, patukka toimii arjen ja viikonloppujen "terveellisenä herkkuna". ♥

♥:lla Teresa

(Ps. Kyseessä ei ole maksettu mainos tai yhteistyö, vaan Guest Barit mainittu täysin omasta halusta. ;))


lauantai 12. marraskuuta 2016

Classic Powerlifting Finnish Championships - ONE WEEK OUT


Tuntuu, että olisin juuri kirjotellut teille siitä, kuinka hankin kilpailulisenssin ja kirjoitin antidopingsopimuksen.. Tuntuu, kuin olisin juuri päättänyt aloittaa kilpailemaan klassisessa voimanostossa.. Tuntuu, kuin olisin juuri kilpaillut ensimmäisen kerran epävirallisissa salikisoissa ja saanut kipinän lajiin.. Mutta tästä kaikesta alkaa olla jo vuosi aikaa!

Blogini esittelyssäkin lukee, että kirjoittelen blogissani "matkastani kohti nuorten klassisen voimanoston SM-kilpailuita". En oikein vielä edes kunnolla tajua, että ne todella ovat jo seuraavana viikonloppuna.. Syksy on mennyt niin vauhdilla, juurihan vasta kilpailin kansallisissa kilpailuissa Jyväskylässä!

Olen treenannut ilman valmentajaa, mutta isona apuna ohjelmien suunnittelussa, tekniikoiden hiomisessa, tsempparina, varmistajana, kuvaajana ja oikeastaan apuna ihan kaikessa lajiin liittyvässä on ollut koko matkan mukana ihana avopuolisoni, jonka kanssa lähdemmekin yhdessä viikon päästä kohti ensimmäisiä Suomenmestaruuskilpailuitamme. En voisi olla iloisempi tästä yhteisestä matkasta, yhteisesta harrastuksesta ja yhteistä arkea rytmittävästä treenaamisesta! ♥

On vaikea arvioida, miten kilpailupäivä tulee menemään, kuinka kovassa kunnossa muut kilpailijat ovat ja mikä on omalla kohdallani päivän kunto, mutta kyllä sieltä mitalia lähdetään tavoittelemaan. Vaikka kultamitalista on todennäköisesti turha (vielä) haaveilla (omasta sarjastani löytyy MM-kultamitalisti.. :D) lähden kuitenkin yrittämään uutta suomenennätystä kyykyssä! Tämänhetkinen SE on 130,5kg (57kg sarjassa), jonka viime viikolla rikoin jo epävirallisesti treeneissä tuloksella 132,5kg. 

Kaikkeni tulen antamaan ja parasta mahdollista tulosta lähden ehdottomasti tavoittelemaan. On tulos mikä hyvänsä, on kilpailu varmasti opettavainen ja kokemuksen arvoinen. Tapahtuu mitä tahansa, tämä ei varmasti jää tähän.. Ovathan nämä vasta ensimmäiset isommat kilpailuni! 

.. Ja ensi vuonna aion tehdä paljon töitä ollakseni entistä vahvempi!!


Jos haluat seurata kilpailuiden etenemistä reaaliajassa, voit seurata meininkejä täältäKilpailut tulevat livestreamina YouTubesta, joten kiinnostuneet kone auki ensi viikon sunnuntaina 20.11. klo 9.00! ;)

Kisaraporttia on tulossa tänne blogiin sitten parin viikon päästä, kun pääpäivä on takanapäin.. Pysykäähän siis kuulolla ja toivottakaa mulle onnea!! 

♥:lla Teresa

(Kuvat: Katja)

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Viime aikoina oivallettua



Teille lukijoille on varmasti tullut selväksi, että teen tällä hetkellä pitkää päivää töissä, mutta huipun työn parissa! Tällä viikolla laskeskelin olleeni työpaikalla joka päivä 8-14h, tosin muutaman kerran ehdin tehdä pikaisen treenin työpäivän keskellä.. Joku asiakaskin jo vitsaili, että käynkö kotona välillä ollenkaan, hahah. :D

Tänään halusin tulla jakamaan teille muutamia ajatuksia ja oivalluksia, joita on pyörinyt mielessäni. Vaikka nämä ovat olleet niin sanotusti "huonoja" juttuja, olen iloinen niiden oivaltamisesta - näiden oivallusten myötä minun on nimittäin helpompi samaistua muun muassa asiakkaideni fiiliksiin siitä, kuinka haastavaa terveellisten elämäntapojen sisäistäminen voi erilaisissa elämäntilanteissa olla. Kun osaan samaistua tuntemuksiin, pystyn myös auttaa paremmin kohti tasapainoisen terveellistä elämäntapaa.. Kuulostaako seuraavat mietteet jonkun teistä mielestä tutuilta? :)

"Väsyneenä ei välttämättä kiinnosta, mitä suustaan laittaa alas"

Olen syönyt jo pitkään suhteellisen samalla tavalla - ihan perus terveellistä ruokaa. Iltaisin kuitenkin palaan kotiin väsyneenä (ja nälkäisenä), sillä pidän yleensä viimeisen ja ainoan (ruoka)taukoni jo suhteellisen aikaisin, jotta saan iltaan mahtumaan mahdollisimman monta tuntia ohjauksia (suurin osa asiakkaistani pääsee treenaamaan vain iltaisin, mikä on tietysti ymmärrettävää). 

Kotiin päästyäni syön yleensä aika reilun iltapalan, ja olen monesti miettinyt, että jos kotoani löytyisi jotain herkkuja, saattaisivat ne helposti maistua siinä nopean energian toivossa.. Viime aikoina minulla on tullut usein tunne, ettei minua vain yksinkertaisesti kiinnosta niin paljoa, miten syön. Tämä on tuntunut aika ristiriitaiselta, sillä tavallisesti haluan tietoisesti syödä fiksusti, jotta voisin hyvin. Onneksi terveelliset ruokailutottumukset ovat minulle arkipäivää, eikä ruokavalioni ole oikeastaan muuttunut, vaikka tämmöisiä ajatuksia on ollutkin. Voin kuitenkin kuvitella, kuinka haastavaa olisi esimerkiksi pudottaa painoa tai tehdä elämäntapamuutosta, jos samalla tekee pitkää päivää töissä ja/tai opiskelee, saati jos on perhettä, jolloin ei tietenkään voi ajatella vain itseään.. Otan tämän ehdottomasti huomioon omassa työssäni pyrkien ymmärtämään asiakkaideni kokonaiskuormitusta, kun suunnittelen sopivaa viikko-ohjelmaa esimerkiksi painonpudottajalle!

"Riittävää määrää laadukasta unta ei olekaan niin helppoa saada kasaan" 

Jos illalla tekee töitä klo 21.30 asti, pyöräilee sen jälkeen reippaasti kotiin, valmistaa seuraavan päivän eväät samalla kun kokkailee iltapalaa, hoitaa iltapesut ja muut ilta-askareet, on yleensä sen verran ylikierroksilla, että vaikka kuinka nukkumatti heittäisi unihiekkaa silmiin, ei nukahtamisesta ole välillä tietoakaan.. Hyvällä tuurilla peiton alle pääsee klo 22.30 mennessä, mutta harvemmin elimistö rauhoittuu ennen puolta yötä. Yleensä kun vihdoin nukahdan, nukun kyllä kuin tukki herätyskellon piippaukseen saakka, joka pimpottaakin pari kertaa viikossa jo klo 5.30. Eipä siinä taida ihan 7-9h suositus täyttyä. Iltakukkujalle on helppo sanoa, että "sen kuin menet aikaisemmin nukkumaan", mutta todellisuudessa ei se asia ihan niin yksinkertainen olekaan.. Mikä on tullut viime aikoina hyvin selväksi!

"Aina ei ihan oikeasti ole aikaa treenata - vai onko?"

Tämä on asia, jota olen aina pitänyt vain tekosyynä.. Ja sitähän se (lähestulkoon aina) onkin. Ajankäyttö on aina prioriteettikysymys - jokaisella on sama 24 tuntia päivässä, ja jokainen pystyy itse päättämään, miten aikansa käyttää. On toki ymmärrettävää, että välillä on kiireisiä viikkoja, tai jopa kuukausia, mutta loppujen lopuksi se on itsestä kiinni, ehtiikö sinne kuntosalille vai ei. Itse olen hyväksynyt sen tosiasian, että määrällisesti en tällä hetkellä pysty tekemään yhtä paljon treenejä viikossa, kuin aikaisemmin. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö treenaisi täysillä kohti voimanoston SM-kilpailuita. Olen vain tietoisesti jättänyt raskaimmat treenit viikonloppuihin, ja tehnyt viikolla kevyempää treeniä, jos olen ehtinyt ja jaksanut.. 2-3 treeniä olen kuitenkin viikkoihini sisällyttänyt tavalla tai toisella - kiire ei siis ole tekosyy!

"Kofeiini koukuttaa"

Lopetin kahvin juonnin lähes kokonaan muutama vuosi sitten. Jostain syystä minulle iski aamuisin kahvin juonnin jälkeen todella huono olo, joten päätin luopua aamukahvistani kokonaan - mikä onneksi helpotti tilannetta. Saatan toki juoda kupin silloin tällöin esimerkiksi kavereiden kanssa kahvilla käydessäni (silloin se kyllä maistuu ihan super hyvältä!). 

Kesällä ihana ystäväni Sanna vinkkasi minulle Celsius -virkistysjuomista, joihin ihastuin välittömästi! Yksi juoma sisältää jopa 200mg kofeiinia, joten voitte kuvitella, minkälaiset pärinät tämä tyttö niistä on saanut, kun ei tule tuota kahvia (tai muutakaan kofeiniia sisältävää juomaa..) juotua! Nyt pitkää päivää tehdessäni olen nauttinut juomia useamman kerran viikossa, mikä ei ehkä sittenkään ole ollut niin hyvä idea.. Muutamana viikonloppuna olen kärsinyt päänsärystä, yllättäen sellaisina päivinä, kun en mitään kofeiinipitoista ole kurkustani alas kulauttanut. Pitää ehkä alkaa rajoittaa hiukan noiden juontia.. Mutta kun ne ovat vaan niin hyviä! :D



.. Onneksi olen oivaltanut myös seuraavia asioita

♥ Vaikka välillä töihin lähtö olisi väsymyksen vuoksi tehnyt tiukkaa, on jokainen päivä ollut antoisa ja muistuttanut minua siitä, kuinka paljon työstäni tykkään!

♥ Mieliteoista huolimatta terveelliset ruokailutottumukset ovat minulle sen verran itsestäänselvyys, etten (läheskään aina) "sorru" herkuttelemaan tai muuten mässäämään ylettömästi ylimääräistä ruokaa, vaikka kova nälkä olisikin!

♥ Satunnaisesti (kerran tai pari viikossa?) herkuttelu ei kuitenkaan näy vyötäröllä saati painossa (yllätys yllätys). Kumpa tämän asian oppisi/ymmärtäisi jo nuorempana!

♥ Vain 2-3 kovaa treeniä viikossa riittää tuomaan tuloksia, kunhan harjoittelu on tarpeeksi raskasta sekä hyvin suunniteltua!

♥ Viiden minuutin nautinnollinen hetki saunassa kesken työpäivän tuo kivasti virtaa loppupäivään - kunhan ottaa virkistävän kylmän suihkun sen jälkeen!

♥ Kun viikonloppuna huolehtii levosta ja hyvistä yöunistaa, jaksaa seuraavalla viikolla tehdä pitkääkin päivää hymy huulilla!

♥ Hyvin tehty työ palkitaan positiivisella palautteella sekä näkyy työmäärän kasvuna - onhan se nyt ihan huippua kuulla, että joku haluaa treenata juuri minun kanssani!! :)


Ihanaa alkavaa talvea kaikille! ♥

♥:lla Teresa


(Kuvat: Katja)

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Ajankäytön hallintaa


Syksy ja kiire on tuonut uusia haasteita tämänhetkiseen elämääni. Olen huomannut tekeväni pitkää päivää ja monesti todennut töihin lähtiessä, että olen (taas) "unohtanut" jättää taukoja tulevan päiväni keskelle..

Saan suunnitella itse omat aikatauluni töissä sen mukaan, miten saan asiakkaideni kanssa treeniaikoja sovittua. Olenkin huomannut stressaavani päivää jo etukäteen (lähinnä sitä miten jaksan ja miten ehdin hoitaa kaiken tarvittavan ajoissa), jos olen sopinut kaikki ohjaukset peräjälkeen. Sitä on niin helppo laittaa kalenteriin tunteja toistensa perään - kyllähän minä ehdin ja jaksan.

Työmäärä on suuri, mutta se ei haittaa - tykkään työstäni ihan valtavasti. Työmäärän kasvaessa olen kuitenkin meinannut unohtaa huolehtia siitä kaikkein tärkeimmästä, nimittäin itsestäni. Haluan olla jokaisen asiakkaani kanssa 100% läsnä ja tehdä työni niin hyvin kuin vain on mahdollista. Se ei onnistu, jos väsytän itseni loppuun.



Ajankäytön hallinta on siis seuraava oppimisen paikka omalla kohdallani. Pitkänkin päivän jaksaa, kunhan saa välillä hengähtää - edes pienen kahvitauon verran. Tämä kaikki on minusta itsestäni kiinni, sillä suunnittelen itse omat aikatauluni. Olen aina ollut joustava - kyllähän minä vielä hiukan pidemmän päivän voin tehdä, tulla aamulla sekä illalla (useampana päivänä viikossa) tai tehdä päivän aamusta iltaan.. Näitä päiviä tulee ja se on ihan ok, mutta niinkuin olen saanut useasti jo kuulla - minä(kään) en ole robotti, joka pystyy tekemään töitä aamusta iltaan, kaikkina viikonpäivinä, viikosta toiseen. Eikä onneksi tarvitsekaan.

Tavoitteenani on siis järkeistää aikataulujani niin, että ehdin välillä hengähtää. Hengähtää kesken pitkän työpäivän, hengähtää aamulla ennen iltavuoroa tai hengähtää aamu ja iltavuorojen välissä. Ottaa hiukan omaa aikaa niin, ettei koko ajan ole kiire johonkin. Rauhoittaa viikonloput rentoutumiselle ja palautumiselle. Olla itelleni armollisempi, olla vähemmän suorittaja. Muistaa taas ne arjen kivat pienet jutut, jotka tuovat iloa ja jaksamista päiviin. Syödä ja nukkua hyvin. Ja kaiken tämän avulla voida hyvin.

Kun voin hyvin, voin olla entistä parempi työntekijä. Voin olla entistä parempi personal trainer. Ja juuri sitä minä haluan olla.


Lopuksi haluan kuitenkin kertoa teille jotain:

Haluan kertoa teille, kuinka iloinen olen mun joka ikisestä asiakkaasta. On ihan huikeeta nähdä se kehitys, mitä harjoittelulla ollaan saatu aikaan. On ihan super siistiä kuulla, mitä kaikkia hyötyjä treenaaminen on teille tuonut mukanaan. Kaikki ne ihanat kommentit ja palaute, jota ootte antaneet, on mulle super tärkeitä ja ootte saaneet niillä niiin leveän hymyn mun kasvoille. Kuten aiemminkin olen maininnut, ne teidän onnistumisen kokemukset, oivaltamiset ja tulosten saavuttaminen on parasta palkkaa, mitä tästä työstä voi saada. Iso kiitos siis jokaiselle, joka on mun kanssa treenannut ja/tai treenaa edelleen - te mahdollistatte sen, että saan tehdä mun unelmaduunia!

♥:lla Teresa