maanantai 31. elokuuta 2015

Uuden vuoden lupauksia

Terveydys lukijoille!

Uusi vuosi on vielä kaukana, mutta ajattelin jakaa teille viime vuonna tekemäni lupauksen ja kertoa, miten lupauksen kanssa kävi. :)

Oon jo monena uutena vuonna tehnyt saman lupauksen. :D Monta kertaa joulukuun aikana on urheilu jäänyt vähemmälle ja ruokavalio päässyt repsahtamaan. Näiden seurauksena paino on noussut, olo ollut turvonnut ja mieliala maassa. Voin olla melkein varma, etten ole ainut, jolle näin on joskus päässyt käymään.. :D Tammikuussa olen sitten aina päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni, mutta kerran jos toisenkin on kuitenkin tarkka ruokavalio ja suuret liikuntamäärät alkaneet tympiä jossain vaiheessa. Lopun voitte arvatakin. :D


Vuosi 2015 oli kuitenkin muutoksen vuosi! Uuden vuoden aikaan olin lomalla Dubaissa ja siinä lomaillessa joulun pyhien jälkeinen tyrvonnut olo oli varmasti pahempi kuin koskaan. Olen toki sitä mieltä, että lomalla voi ottaa toki rennommin syömisten suhteen, mutta eihän sen nyt aina tarvi lähteä lapasesta.. :D

Joka tapauksessa en silloin viihtynyt omassa kehossani. En väitä, että olin silloin lihava, mutta isoin juttu oli oma epämukava olotila. Koin itseni väsyneeksi, aikaansaamattomaksi ja kyllä ne farkut alkoi pikkuhiljaa kiristää jalassa. Tuntui, ettei mikään vaate näyttänyt tai tuntunut hyvältä päällä. Silloin päätin, että nyt on aika tehdä muutos, ja ennen kaikkea pysyvä sellainen! :)


Suunnittelin itselleni sopivan ruokavalion ja uuden kuntosaliohjelman. Aerobista liikuntaa tuli aika paljon koulussa tehtyä mm. hiihtäen, joten keskityin omissa treeneissäni kuntosaliharjoitteluun. Poiketen aikaisemmista vuosista, en päättänyt olla varsinaisesti herkkulakossa enkä suunnitellut "loppumisaikaa" projektilleni. Tarkoitus oli löytää elämäntapa, jota pystyisin jatkaa pitkään. En siis ollut dieetillä enkä edes lähtenyt varsinaisesti pudottamaan painoa. Tavoitteeni oli säilyttää mahdollisimman hyvin lihasmassaa ja samalla pienentää rasvaprosenttiani. Halusin näyttää hyvältä ja sitäkin enemmän, tuntea oloni hyväksi.

Projekti eteni kevään ajan oikein hyvin! Välillä tuli vähän herkuteltua, mutta pääpiirteissään ruokavalio pysyi hallussa. :) Juuri niinkuin pitikin! Liikunta on sen verran pitkään ollut mukana arjessani, että sen toteutuminen ei tuottanut vaikeuksia. :D Haaste onkin pitkään ollut tuo ravintopuoli. Olen aina ollut hiukan "kaikki tai ei mitään" -henkinen, eli tässä tapauksessa joko syönyt todella terveellisesti tai sitten vetänyt ihan läskiksi.. :D Ei hyvä! Kohtuus on käsite, jonka olen vasta viimeaikoina alkanut löytää elämääni ruokavaliota ajatellen. :)


Kevään aikana koulussa tuli puheeksi opinnäytetyön tekeminen ja projektistani intoutuneena halusin tehdä työni ravitsemukseen liittyen! Päätinkin tehdä opinnäytetyötä ajatellen pienen kokeen itselläni, ja selvittää, kuinka paljon saisin kehonkoostumustani muutettua parissa kuukaudessa. Tänä aikana en juonut kertaakaan alkoholia enkä syönyt herkkuja. Tulokset olivat yllättävän suuria! Alle kahdessa kuukaudessa rasvaprosenttini tippui -2,6% eli omasta painostani tämä oli jopa -1,9kg puhdasta läskiä. :D Lihasmassa pysyi tänä aikana lähes ennallaan, vaikka pieni pudotus tuli tähänkin. Tein mittaukset Tanita MC-980 -kehonkoostumusmittauslaitteella.

Kaikenkaikkiaan puolen vuoden aikana painoni putosi -6kg. Parin kuukauden projektini kuitenkin todisti, että tuo 6kg pitäisi olla nimenomaan suurimmaksi osaksi tuolta rasvakudoksesta lähtenyttä, eikä lihasmassasta, mikä oli myös tavoitteena. Lisäksi vyötäröni kaventui tuona aikana -4,5cm ja lantio -3cm. Reisistä lähti semmoinen -4cm myös per jalka. :) Lisäksi koin olotilani paljon virkeämmäksi ja energisemmäksi! Vanhat vaatteetkin tuntuivat taas kivoilta päällä. Olin saavuttanut tavoitteeni!


Tuon opinnäytetyö -projektin päätyttyä siirryin vapaampaan ruokavalioon, tavoitteenani säilyttää saavutettu kunto! Paljon oli kuitenkin tullut tehtyä töitä uuden ulkomuodon ja paremman olotilan eteen, joten halusin pitää siitä kiinni. :) Ja tällä tiellä ollaan edelleen! Luin kerran eräästä blogista (http://a-rou.indiedays.com/) hyvän iskulauseen, joka on kyllä toiminut omalla kohdallani erittäin hyvin tässä vaiheessa: "hyvä vähentää huonon määrää". Tämä jostain syystä iskee muhun tosi hyvin. :D Mutta toi oikeesti toimii! Mitä enemmän lisään ruokavaliooni hyviä juttuja, kuten kasviksia, marjoja, hedelmiä, hyviä proteiininlähteitä kuten lihaa, kanaa ja kalaa sekä sopivasti hyvälaatuisia hiilihydraatteja, jää kaikki herkut ja roskaruuat (mitä nyt toki muutenkin syön tosi harvoin:D) paljon vähemmälle! Eikä tee niin paljon mielikään mitään höttöruokia. :) Terveellinen ruoka on oikeesti hyvää! :D


Uskon siihen, että kaikki tavoitteet on saavutettavissa, kun vaan on valmis tekemään paljon töitä tavoitteen eteen! Tärkeää on myös uskoa itseensä. :) Kyllä mua kieltämättä hiukan jännitti tammikuussa, että onkohan tääkin projekti ja uuden vuoden lupaus yhtä tuhoontuomittu, kun aikaisempinakin vuosina. Mutta tarpeeksi kovalla päättäväisyydellä ja sinnikkyydellä työ palkitaan! :)

Tsemppiä kaikille omien tavoitteidenne saavuttamisessa! Jos teette vuodenvaihteessa uuden vuoden lupauksia, pitäkäähän niistä kiinni! ;) Kova työ palkitaan!


Ps. En väitä, että olisin vieläkään missään huipputikissä. :D Olen kuitenkin tyytyväinen tässä vaiheessa saavutettuihin tuloksiin! Viime kuukausina tavoitteenani on kuitenkin ollut jotain ihan muuta, kuin kehon muokkaus. Siitä saatte lukea myöhemmin lisää. ;)

- Teresa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti